Säveltäjä on arvostettu kulttuuriammatti. Säveltäjien joukossa on sekä kevyen musiikin että taidemusiikin säveltäjiä. He säveltävät teoksen oma-aloitteisesti tai tilauksesta orkestereille, kuoroille, muusikoille jne. Säveltäjät toimivat eräänlaisina itsenäisinä ammatinharjoittajina. Työssä tarvitaan ennen kaikkea musikaalisuutta ja pitkäjännitteisyyttä.

Lue lisää ammatista Säveltäjä

Säveltäjä voi olla ns. vakavan musiikin eli taidemusiikin tai kevyen musiikin säveltäjä. Kevyt musiikki pitää sisällään mm. jazz-, pop-, rock- ja iskelmämusiikin.

Taidemusiikin säveltäjä tekee teoksen oma-aloitteisesti ja tarjoaa sen esitettäväksi tai säveltää tilauksesta. Tilaajina voivat olla orkesterit, kuorot, yhtyeet, muusikot, festivaalit, oopperat ja

Lue lisää ammatista Säveltäjä

Säveltäjät työskentelevät eräänlaisina itsenäisinä ammatinharjoittajina.

Lähes kaikki säveltäjät tekevät sävellystyön ohella muita töitä, esimerkiksi opettavat, toimivat muusikoina tai kirjoittavat musiikkilehtiin.

 

Säveltäjäksi aikovat ovat yleensä harjoittaneet musiikkiopintoja lapsuudesta asti.

Sibelius-Akatemiassa voi opiskella säveltämistä ja suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon musiikin maisteri ja alemman korkeakoulututkinnon musiikin kandidaatti.

Opintoja voi täydentää musiikkikorkeakouluissa ulkomailla ja mestarikursseilla. Lisäksi joissakin yliopistoissa ja

Lue lisää ammatista Säveltäjä
* Tekstilähde: Ammattinetti, ellei muutoin mainita
* Tilastolähde: Tilastokeskus 2022
Mainokset