Etsi koulutusta 👉

Meribiologian opiskelu

07 loka 2024
KYSYMYS
Hei, olen pian valmistumassa toisen asteen koulutuksesta maatalousalalta ja jatkoa ajatellen olisin kiinnostunut meribiologiasta. Suomessa ei pysty suoraan opiskella meribiologiaa, joten aloin miettiä, että missä maissa meribiologian opiskelu on mahdollista? Mitenkäs alan opiskelu muualla kuin Suomen tai Ruotsin alueilla?

Vastaus

07 loka 2024

Hei,

Kiitos viestistä! 😊 Tosiaan, Suomessa ei suoraan voi opiskella meribiologiaa, mutta esimerkiksi Åbo Akademi järjestää ympäristö- ja meribiologian opintoja. Helsingin yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa sekä Jyväskylän yliopistossa on mahdollista opiskella ympäristötieteitä, biologiaa tai biotieteitä. Lisätietoa löydät täältä. Kannattaa myös tutustua opintojen sisältöihin, sillä yksittäisiä meribiologiaa käsitteleviä kursseja voi olla. Suosittelen myös ottamaan suoraan yhteyttä yliopistoihin mahdollisten lisäkysymysten kanssa!

Meribiologiaa voi opiskella ulkomailla, muun muassa Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Espanjassa. Täältä voit löytää lisää informaatiota meribiologian opinnoista ulkomailla. Nämä ovat lähtökohtaisesti kandidaatintutkintoja. Maisterin tutkinnon meribiologiasta voi opiskella juuri esimerkiksi Ruotsissa tai Hollannissa. Näistäkin löytyy lisää tietoa täältä! Voit esimerkiksi opiskella kandidaatin Suomessa vastaavalta alalta ja jatkaa sitten ulkomaille maisteriohjelmaan, tai hakea alusta asti ulkomaille opiskelemaan meribiologiaa. 

Tsemppiä opintojen loppuun! 😊

Ystävällisin terveisin

Linda, studentum.fi

Apua opiskelupaikan valintaan?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
koulutus.fi